Askeesi-EP – sanoitukset

Askeesi

Kromikaupunki suuri tanssilattia
olen palannut takaisin
Mikään täällä ei ole muuttunut
kaikki on vain toisin

Muistan kuinka onneton olin
kaikki ne huorat vuoteessani
yhdyin tunsin tyhjyyttä
Ahmin Happy Mealeja
oksensin kaiken ulos

Dokasin mokasin elin kuin kuningas
mikään ei tuntunut miltään
Muistin lapsuuden hylätyn talon
Luonnolle antauduin

Pilkoin poltin koivuhalkoja
tuijotin syntyvää tuhkaa
Uuden tieltä kai täytyy aina
tuhota jotain pois

Puute oli niin puhtaan
pyyteetöntä

Kukaan ei tunne – kukaan ei tunne mua
Kukaan ei tunne – kukaan ei tunne mua
On pakko luovuttaa ja itsensä purkaa
Kukaan ei tunne – kukaan ei tunne

Samosin katosin sienimetsään
maalasin merkkejä luolaan
Nälkä hiljensi mielen ja ruumiin
Rystyset kiveen löin

Kipu oli niin puhtaan
pyyteetöntä

Kukaan ei tunne – kukaan ei tunne mua…

Askeesi
Löydänkö onnen?

Kukaan ei tunne – kukaan ei tunne mua…

En tiedä vielä miten tulisi elää

Sherpa

Asemalaiturin äänistä mieli leikkaa rytmejä
hyvästi kotikaupunki
Kuinka onkaan vaikeaa jättää taas taaksensa
jotain märkivää

On niin monta tapaa elää oikein
muistot arpikudosta

Ravintolavaunu raihnainen, tuoksu lehtien kuolleiden
maailmani värittyy kauniiksi
En osannut ennen valita, nyt en edes halua
menkööt painollaan

On niin monta tapaa elää oikein
muistot arpikudosta

Et voi tietää mihin viekään uneni mut aina aamuisin
Mitä sulle teen ei kai oikein oo
kai sekin uni arpeutuu

Tunnen sen sisällä hämähäkinseittiä
Kuvotus yhä kasvaa
En uskaltanut sanoa, sairauteni sherpana
kahlittu liikkeeseen

On niin monta tapaa elää oikein
muistot arpikudosta

Et voi tietää mihin viekään uneni mut aina aamuisin
Mitä sulle teen ei kai oikein oo
kai sekin uni arpeutuu

Salingerin lapset

asuurinsininen yö
rautaputki osuu pojan päähän
en jää auttamaan
kai puiston halki kulkee muita

”vitun kusipää”
karmea kuulla lasten suusta
valitan Salinger
eivät lapset ole enkeleitä

en voi olla yksin nyt
kiven heitän ikkunaas’
makaan vierelläs’
sen pojan hurmeiset hiukset haistan

jumalaista musaa
laitat soimaan
en tahtoisi kuulla sitä nyt
se saa minut tuntemaan
tässä ajassa tulee sortaa

sanot, että tulen luoksesi
aina vain kun sairastun
heitän syrjään koraanisi
ja tyynesti mumisen:
”juuri tuollaiset väitteet
minut masentaa”

pistän toivoni sinuun
ja valon lapsiin
voi, kuinka pateettista
pistän toivoni sinuun
vaikka äitisi kasvatti
sinut portoksi

ei elämää voi viettää
odottaen onnea
minkä puolesta elää
tai kuolla nöyrästi
totuus vaiko Saarikosken käännösvirheitä?

pistän toivoni sinuun
ja valon lapsiin
voi, kuinka pateettista
pistän toivoni sinuun
vaikka äitisi kasvatti
sinut portoksi

Paniikki!

tämä aamu on kuin se uni, jossa yritän juosta – vajoan
superpelko tavaratalossa – täällä tuskin törmätään
liukuportaita pitkin juoksevat kemikaalini
ne kiertävät samaa rataa kuin nuo tyhjät ihmiset

sydän rätisee – kuin virvaliekit
haluan olla yksin, en yksinäinen
sydän rätisee – kuin virvaliekit
haluan olla yksin, en saa otetta

miksi olitkin niin tavallisen näköinen
luulin näkeväni kaltaisiasi joka kulmalla
tarvitsen kroniikkaa ja fluoksetiinia suoniini
sahatakseni itseni irti tästä hetkestä

sydän rätisee – kuin virvaliekit
haluan olla yksin, en yksinäinen
sydän rätisee – kuin virvaliekit
haluan olla yksin, en saa otetta

nyt kun olen terve ja valveilla
mietin usein sitä harhaa
jossa ostin valkoisen hiiren
ja kuristin sen kylpyhuoneessa